perjantai 19. helmikuuta 2016

Saippuaa valmismassasta

Tein ennen joulua ensimmäistä kertaa itse palasaippuaa. Lähdin liikkeelle valmismassasta, jota tilasin Lahtisen vahavalimolta. Massa sulatettiin mikrossa tai vaihtoehtoisesti kattilassa vesihauteessa. Mikrossa lämmitykseen käy mikroaaltouunin kestävä muovikulho, mutta haudekattilan on oltava ruostumatonta terästä.  Minä sulatin massaa mikrossa yhteensä noin kymmenen minuuttia, mutta kannattaa sulattaa pienissä erissä, ettei massa pääse tummumaan. Massaa kannattaa sekoittaa lämmitysten välissä, sillä valmista massaa ei saa enää sekoittaa, jottei siihen jää ilmakuplia.


Jaoin sulan massan kahteen osaan, joista toiseen osaan sekoitin männyn tuoksuista eteeristä öljyä ja toiseen eukalyptuksen tuoksuista. Mäntysaippuaan lisäsin sinisen saippuavärin ja eukalyptuksen tuoksuiseen, oranssin värin. Mielestäni kivemman lopputuloksen sai väripigmentillä, muttei värijauheellakaan huonoa tullut, mielipidekysymys. Myös saippuavärit ja eteeriset öljyt ostin Lahtisen vahavalimolta. 


Kun olin sekoittanut massaan kaiken haluamani, kaadoin valmiin massan maitopurkkeihin, joista olin valmiiksi leikannut kyljet auki. Muoteiksi käy myös valmiit saippuamuotit tai esim. jugurttipurkit tai silikoniset leivontamuotit. 


Annoin saippuan jähmettyä noin vuorokauden, jonka jälkeen poistin saippuahalot muoteista. Leikkasin halot palasaippuoiksi ja siistin palojen reunat vielä käsin, veistä apuna käyttäen. Yhdestä kilon massapaketista tuli n. kymmenen palaa saippuaa. Käärin valmiit palat tuorekelmuun, kuivumisen estämiseksi. Joululahjoiksi antamiini saippuoihin tein etiketit kuviopaperista. Koska valmismassa muodostui yllättävän helppo työstöiseksi, tein saippuaa myös itse alusta loppuun, siitä lisää myöhemmin.




2 kommenttia:

  1. Olen pitkään miettinyt että haluaisin tehdä saippuoita.
    Kävin ennen joulua katsomassa Sinooperin tarvikkeita, mutta sain sieltä aika heikon ohjeistuksen joten homma jäi siihen.

    Innostuin kyllä täysillä ! Pakko testata!
    Nämä olisi huippu lahjoja ja kesällä mukavia mökkitulijaisia !

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Näihin jäi kyllä koukkuun kun oli paljon helpompia tehdä mitä oletin!
    Pienellä vaivalla sai aikaiseksi monta joululahjaa ja saippuat on saaneet paljon kehuja.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...