sunnuntai 23. elokuuta 2015

Vilkaisu meidän uuteen kotiin

Meillä oli tänään uuden kodin ensimmäiset vieraat, jos meidän vanhempia ja lähimpiä kavereita ei lasketa. Se sai ihan uutta tempoa saada koti valmiin näköiseksi. Eilinen päivä ja tämä aamu purettiin viimeisiä muuttolaatikoita, aseteltiin tavaroita paikoilleen ja pikasiivottiin, oikein vauhdilla. Joku varmaan miettii miten ihmeessä meillä voi olla tavarat pahvilaatikoissa vielä melkein kolme kuukautta muuton jälkeen. Tiedän olen hidas, mutten siksi ettenkö tekisi tai saisi aikaiseksi. Oon vaan ihan älyttömän pikkutarkka, kaiken on oltava just eikä melkein. Joka ikisestä nurkasta ja laatikosta on pyyhittävä pölyt, kirjat pitää olla millilleen korkeusjärjestyksessä ja kaikki tavarat lajiteltuna, koreihin, laatikkoihin ja pikkupurkkeihin. Itse asiassa vieläkin on pari laatikollista tavaraa, työkaluja ym. jotka todennäköisesti tulee varastoon. Nyt on aika helpottunut olo kun kaikkialla pääsee liikkumaan vapaasti ja kaikki on järjestyksessä, eikä tarvitse stressata ja miettiä mihin laittaisi mitäkin. Vieläkin on paljon pientä hienosäätöä ja tuunausprojekteja kesken, mutta niitä on kai aina. Kun yhden projektin saa valmiiksi, on suunnitelmissa jo kolme lisää. 

Pikku hiljaa uusikin koti alkaa tuntua kodilta kun kaikki tavarat hakee paikkansa. Ei tämä vieläkään samalta tunnu kuin entinen koti tuntui jo paljon aikaisemmin, mutta hiljaa hyvä tulee. Vaikka kuinka mua keväällä epäilytti tänne muuttaa, niin onhan tää nyt paljon parempi kuin meidän entinen koti, puhumattakaan siitä rempallaan olevasta väriläiskästä, jota meille ensin ehdotettiin. Kyllä mä kaipaan vieläkin sitä valkoisuutta ja valoisuutta, joka meidän entisessä kodissa oli, mutten tosiaankaan ikävöi sitä tunkkaista hajua, lommoisia ovenkarmeja ja sieltä täältä rapisseita maalipintoja. Kyllä siisti ja ehjä koti on vaan jotain niin hienoa, vaikka edelleenkään mua ei nappaa suuressa osassa meidän kotia oleva puunväri ja vähän kellertävät seinät. En silti mistään hinnasta muuttaisi enää takaisin.

Eteinen
Eteinen on meidän huoneista, tähän mennessä kaikkein valmein. Se on niin helppo ja yksinkertainen huone sisustaa. Varsinkin tällainen käytävämallinen, jonne ei mahdu kuin yksi lipasto ja matto. Eteisen värimaailma saa pysyä aika hillittynä mustaa, valkoista ja harmaata, koska esillä olevat Ilonan vaatteet tuovat kivan väripilkun. Jotain pientä sisustusesinettä kaipaan ja sitten eteinen on valmis.




















Keittiö
Keittiössä on kaikista vahvimmin esillä tuo väri josta en tykkää ja meidän tummanpuun värinen ruokailuryhmä ei sovi näihin väreihin yhtään. Sen lisäksi keittiössä on paljon vähemmän säilytystilaa ja enemmän tyhjää seinätilaa kuin entisessä asunnossa, eli tekemistä on vielä jonkin verran. Ajatuksena on ostaa keittiön pöydän ylle avohylly ja työtasojen ylle pari tankoa, joihin saisi kiinni koreja ja ruukkuja. Seinälle on työn alla tuunattavana vanha ikkuna ja pöytäryhmällekin pitäisi tehdä jotain. Niiden lisäksi ollaan mietitty pöytätasojen ja kaakeleiden päällystystä dc-fixillä, mutta tiedän vanhasta asunnosta ettei se ole mikään helppo homma, joten se saa ainakin toistaiseksi odottaa.
















Lastenhuone
Ilonan huone on toinen, joka on lähestulkoon valmis. Tavarat sai aikalailla samaan järjestykseen kuin vanhassa kodissa, joten mitään suurempaa tekemistä ei ole. Ainoastaan pikkupöytä ja nuken sänky ovat vielä viimeistelyä vaille tuunaamatta.






















Olohuone
Myös olohuone vaatii vielä paljon projekteja. Sohvapöytä ja akvaariopöytä olisi tarkoitus tehdä trukkilavoista samalla tavalla kuin tv-taso ja Ikean hyllykköä tuunata paremmin muuhun sisustukseen sopivammaksi. Seinille tulee vielä lisää itsetehtyjä tauluja, vaikka ne aika täyteen ängetyt on jo nytkin. Sohva kaipaa väriä sohvatyynyistä, ja tyhjiin nurkkiin haluaisin kevyen näköisen nojatuolin tai baarijakkarat sekä jonkin ison sisustusesineen.


















Vessa/pesuhuone
Inhoan meidän vessaa yli kaiken. Se on tosi kivan näköinen, sinisine kaakeleineen, mutta huomaa kyllä kuinka paljon enemmän vaakakupissa painaa käytännöllisyys kuin ulkonäkö. Ensinnäkin se on niin pieni, ettei mahdu kuin kääntymään. Toiseksi kallistukset ovat ihan päin jotain ja suihkuvesi on aina eteisessä. Saatiin vessan kynnyskin jo irtoamaan, kun se oli ihan kostea. Vuokranantaja lupasi onneksi korjata sen, mutta pahaa pelkään koska on tässäkin asunnossa vesivahinko. Veden valumista ei yhtään helpota se, että suihkukaapissa ei ole ovea, eikä sen ulkopuolella viemärikaivoa. Kaiken lisäksi se on niin pieni ettei Ilonan amme mahdu sinne. Huoh. Kaikki pöly kertyy kosteuden mukana seinien viereen ja siivoaminen on tosi hankalaa kun vettä ei voi päästää kaapin ulkopuolelle. Ja jos nyt valittamaan alettiin niin rajoittaahan sininen väri aika paljon sisustusta, varsinkin kun meillä pääväri on ollut punainen. Vessa kaipaa siis uutta kynnystä ja koreja, kynttilöitä ym. pesutilaan sopivia sisutusesineitä. 





















Makuuhuone
Makuuhuone, joka toimii myös työhuoneena, vaatii enää lähinnä tavaroiden järjestelyä, jotta saadaan kaikki tärkeä käden ulottuville ja harvemmin tarvittava kaappeihin ja vaatehuoneeseen. Tauluja ja valokuvia tulee vielä makuuhuoneenki seinille ja sänky kaipaa päätyä, mutta muuten alkaa olla valmista. 






















Etupiha
Etupihalle ei olla vielä tehty oikeastaan muuta kuin istutettu kukkia amppeleihin, ruukkuihin ja laatikkoihin, sekä nypitty suurimmat rikkaruohot pois. Tarkoitus olisi tehdä kukkapenkki, istuttaa pensaita ja ostaa tai askaroida muutama koriste-esine. Ehkä sitten ensikesänä.

Takapiha
Takapiha on meillä kokenut kaikista suurimman muutoksen. Harmi ettei tullut otettua ennen ja jälkeen kuvia, mutta osaatte varmaa kuvitella miltä näyttää lähemmäs 100 neliötä, vyötärön korkuista heinikkoa, iso kivikasa ja muutama itsestään kasvamaan lähtenyt puu. Ei ole entiset asukkaat tainneet olla mitään viherpeukaloita. Ollaan paiskittu pihan eteen ihan valtavasti hommia ja vieläkin paljon on tekemättä. Isolle terassille mahtuu vaikka mitä, joten ajateltiin pitää pöytäkalusto ja grilli toisessa reunassa ja toiseen reunaan rakentaa trukkilavoista sohvakalusto. Kukkapenkit on vielä aika harvoja eli kukkia istutetaan ensikesäksi ehdottomasti lisää ja kasvimaata täytyy suurentaa. Marjapensaat odottaa edelleen ämpäreissä ja niitä haluan kyllä lisääkin, onneksi on iso piha. Puita ja pensaita pitää karsia ja metsänreunaa raivata vielä entisestään. Mulla on haaveena saada pihalle paljon erilaisia yksityiskohtia, pieniä patsaita, kukkaruukkuja sinne tänne, linnunpönttöjä puihin ja syksyksi paljon lyhtyjä. Jos ensikesäksi saadaan sohvakalusto valmiiksi, tulee siitä valkoinen, joten myös pöytä kalusto saa päälleen valkoisen värin. Terassi kaipaa lakkaa tai öljyä, mutta niinpä se taitaa tarvita joka kesä. Niin ja haluan ehdottomasti käyttää lisää valkoisia tiiliä. Tähän mennessä ollaan rajattu pihan poikki kulkeva kivipolku valkoisilla tiilillä ja kukkapenkit valkoiseksi maalatuilla kattotiilillä.

















Paljon on tekemistä ja suunnitelmia, saa nähdä tuleeko suurin osa ikinä valmiiksi, mutta ainahan saa haaveilla. Kuvista käykin aika hyvin ilmi meidän kodin värimaailma. Vaikka seinät, katot ja lattiat eivät ole ihan niin vaaleita kuin toivoisin, saa valkoisilla huonekaluilla, hyvin tuotua kirkkautta ja avaruutta. Pelkkää valkoista en silti missään nimessä halua, vaan väriä tuodaan tekstiileillä ja koriste-esineillä. Olen yrittänyt tuoda kontrastia punaisen erisävyillä ja harmaalla. Paljon on silti väripilkkuja, jotka rikkoo tämän harmonia, mutta niin saa ollakin, ei tämä muuten olisi meidän näköinen koti. Mulla olikin paljon sanottavaa, jäiköhän enää mitään asiaa kun alan esitellä huoneita yksi kerrallaan? Kiitos jos jaksoit lukea tänne saakka!

Miltä näyttää teidän silmään?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...