sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Pikkumimmin kesän suosikkivaatteet!

Kesä ehti jopa parin päivän mittaiselle vierailulle, kunnes sade taas yllätti. Tuon parin päivän aikana ehdittiin kuitenkin kaivamaan shortsit ja kesämekot esiin. Parempia säitä odotellessa voisin esitellä suosikkini Ilonan kesävaatteista. Vannoutuneena kesäihmisenä, aloitin kesäsuunnitelmat jo maaliskuussa, joten ensimmäiset kesävaatteet ovat odotelleet kaapin pohjalla jo melko kauan ja viimeisetkin tarpeet saatiin kasaan jo toukokuun alussa. Nyt voi kesäkauden vain olla kun ei tarvitse murehtia onko joka säätilaan sopivia vaatteita. Ensimmäisinä ostetut vaatteet ovat vielä sen verran isoja, että päällepantavaa on kasvupyrähdyksen sattuessakin.

Jos joku ei vielä ole sattunut huomaamaan, keltainen on meillä tänä kesänä aika pop. Sen lisäksi kaapista löytyy jonkin verran jo keväällä toivomiani, laivastonsinistä, pinkkiä ja denimiä. Olen tällä hetkellä aikalailla tyytyväinen sekä omaani, että Ilonan vaatekkaappiin ja luulenkin, että kesän aikana ei tarvitse shoppailla mitään lisää. Nyt löytyy molemmilta sekä värikkäitä, että vähän hillitympiä kokonaisuuksia, kuumiin hellepäiviin ja vilpoisempiin sadepäiviinkin, jee. Ilonan kaapista löytyy ainakin shortseja, t-paitoja, toppeja, legginsejä, kesämekkoja, paljon jumpsuitteja ja muutamat haaremihousut sekä kesäiset bodyt ja yöpuvutkin. Esittelisin teille vaikka kaikki, mutta koska vaatteita löytyy taas kerran jälleen enemmän kuin tarpeeksi, valitsin kuvattavaksi vain muutamat suosikit. Kesä saa tulla! 


Jumpsuit Zara / Mekko Geek / Lappuhaalarit H&M
Vaaleanpunaiset ballerinat Crocs / Mintunvihreät ballerinat Next
Neule- ja olkihattu H&M
Mintunvihreä paita Bogi, Stockman / Tummansininen paita Thaimaan tuliainen / Valkoinen paita Zara
Taaemmat sandaalit Reima, Jesper Junior / Etummaiset sandaalit Next

Aurinkolasit Tiger
Turkoosit shortsit H&M / Farkkushortsit kirppislöytö
Pinkit kangaskengät Vendi, Tokmanni / Kukalliset kangaskengät H&M, kirppislöytö
Valkoinen mekko Lindex / Kukallinen mekko H&M, kirppislöytö / Jumpsuit Lindex

Mekko Polarn O. Pyret / Lappuhaalari H&M
Lippalakit H&M
Mekko Next / Pitkä jumpsuit H&M / Minni-hiiri jumpsuit kirppislöytö

T-paita H&M / Mekko Ellos, kirppislöytö
Yöpuvut H&M

Tunika Next / Keskimmäinen mekko Next / Perhosmekko H&M, kirppislöytö
Korallinvärinen paita Zara / Keltainen paita Next / Raitapaita Seppälä, kirppislöytö



2 kommenttia:

  1. Tosi nättejä kesävaatteita! :) Tuo shortsilappuhaalari on aivan ylisöpö!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Omastakin mielestä onnistuin löytämään kesäksi niin nätit vaatteet :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...