keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Voihan kevätflunssa!

Ilona ei vauvavuoden aikana ollut kertaakaan paria päivää pidempään flunssassa ja vauvarokkokin päästi meidät aika helpolla. Taaperovuosi ei ihan yhtä hyvin lähtenyt käyntiin vaikkei kovassa kuumeessa olla nytkään oltu. Maaliskuun alussa iski flunssa, joka toi mukanaan kolme päivää kestävän kuumeen. Käytiin tuolloin varmuuden vuoksi terkkarissa tarkistuttamassa korvat, kurkku ja keuhkot. Mitään ei onneksi löytynyt, mutta yskä jäi vielä muun flunssan mentyä ohi. 

Ennen kuin edellinen yskä ehti kunnolla loppua, tarttui mun flunssa Ilonaan juuri ennen pääsiäistä. Kuume ei silloin noussut, mutta silmä alkoi rähmiä ikävästi. Silmän rähmimistä Ilonalla oli usein pienempänäkin ja silloin saatiin joka kerta ohjeeksi vain putsailla silmää kostealla vanulapulla. Sillä keinolla silmän rähmintä helpotti hieman, mutta paheni taas viime viikolla ja toi flunssan takaisin. 



Torstaina varasin varmuuden vuoksi ajan terveyskeskukseen vaikka oireet olivat lähes kokonaan lähteneet. Saatiin aika vasta iltapäivystykseen. Lääkärissä käynti kannatti sillä silmä oli tulehtunut samoin kuin toinen korva. Sen lisäksi keuhkojen kuuntelun yhteydessä löydettiin sydämen sivuääni, jota jatkossa seurataan neuvolassa. Todennäköistä on, että ääni johtuu vain flunssasta ja kahdesta päällekkäisestä tulehduksesta, sillä tuolloin maaliskuussa mitään ei kuulunut. Hyvä kuitenkin, että asia huomattiin ja sitä selvitellään. Lääkärikäynnin päätteeksi haettiin apteekista antibioottia ja silmätippoja. Silmätipat alkoivat vaikuttaa heti ja eilen annettiin viimeiset tipat kun oireita ei ollut enää kahteen päivään ollut. Antibioottikin vähensi nuhaa jonkin verran, mutta mua vähän epäilyttää toimiiko se kuitenkaan. Kuumetta oli sunnuntaina vielä ihan kunnolla ja maanantai mentiin vielä kuumeen rajoilla. Eilinen päivä meni yskiessä ja tänään nenä on vuotanut taas jatkuvasti, muuten kyllä alkaa jo helpottaa. Toivottavasti en ainakaan pahentanut tilannetta kun uskaltauduttiin jo eilen hetkeksi ulos touhuamaan. 





















Jos tämä ei tästä helpota pitää varmaan käydä taas terkkarissa kyselemässä. Kuun alussa neuvolan yhteydessä on korvien jälkitarkastus, mutta eihän lasta voi vaatia sinne asti kärsimään jatkuvasta nuhasta ja kivusta jos lääke ei vaikuta. Tosin korva oli kuulemma aika pahasti tulehtunut, joten voi olla, että parantuminen kestää kauemmin kuin mitä mulla itsellä on yleensä kestänyt.


Kuinka nopeasti antibiootit ovat teillä vaikuttaneet?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...