perjantai 20. maaliskuuta 2015

Kiitos ei oo kirosana

Yksi mun mielestä tärkeimmistä asioista kasvatuksessa ovat käytöstavat. Kiitos, anteeksi ja ole hyvä tuntuvat olevan vieraita sanoja monille aikuisillekin. Siksi haluan opettaa Ilonalle tapoja jo pienestä pitäen. Ruokailun jälkeen on opeteltu sanomaan kiitos, niin kauan kuin kiinteitä ollaan syöty. Kova työ on tuonut tulosta ja masun täytyttyä kuuluu pöydän päästä "tiitti" eli kiitti. Pikku hiljaa kiitosta on saanut kuulla myös ojentaessaan jonkin esineen pikku neidille ja ole hyvän merkityskin ymmärretään, mutta itse sana on välillä vähän hakusessa. Anteeksipyytämistilanteita näin pienen kanssa tulee vielä todella vähän, mutta myös sen haluan opettaa heti kun tilanteita alkaa ilmetä. Samoin anteeksi antamisen, ettei jäädä nurkkaan mököttämään jos asioita ei tehdä toivomallaan tavalla. 



Ilona saa kehuja ja haleja kun käyttäytyy hienosti ja lapsen kanssa huomaa kuinka kaiken hyvän saa takaisin. Kun äiti tai isi on tehnyt Ilonan mielestä jotain todella kivasti saa vastaansa halin ja pusun. Niin pieniä juttuja, jotka ovat kuitenkin pidemmän päälle merkittäviä ja kummasti päivää piristäviä. 



Samaan listaan voisin lisätä vielä tervehtimisen. On tosi inhottavaa kohdata joku tuttu ja kulkea ohi mitään sanomatta. Yhtä inhottavaa on lopettaa puhelu "kesken kaiken", sanomatta heippoja. Tämän kanssa ei meillä ole ollut paljoa työtä vaan se on Ilonan puheeseen tullut ihan automaattisesti meitä aikuisia seuratessa. Kun isi tulee iltapäivällä kotiin, juokse neiti kädet ojossa, huutaen "heeiii isiiii". Kun vieraita tulee tai lähtee on Ilona vilkuttamassa ovella. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...