keskiviikko 3. joulukuuta 2014

LUUKKU 3: Joulukortit

Jos jollain vielä ovat joulukortit tekemättä, sisältää joulukalenterin 3.luukku muutaman vinkin joulukorttien askarteluun. Malleina on kortteja, joita viime vuonna askartelin lähetettäviksi. Nämä on kaikki melko yksinkertaisia ja helppoja tehdä jos hiukankaan pysyvät sakset kädessä.



1. Yksi helppo tapa tehdä kortit on leikata tekstiä sisältävästä paperista jouluisia kuvioita. Tässä tapauksessa pallo ja kuusi. Itse kirjoitin tietokoneella erilaisia jouluntoivotuksia, eri fonteilla ja kopioin koko sivun täyteen. Yhtälailla kuviot voi leikata vanhoista kirjoista tai lehdistä. Sitten vain koristellaan haluamallaan tavalla. Itse suttasin kuvioiden reunoja leimasin musteella tai kimalleliimalla. Palloihin laitoin organzanauhan ripustuslenkiksi ja rusetin keskelle kulkusen.

2. Vielä helpompi tapa on leikata kuviokartongeista eri kokoisia palloja ja liimata korttipohjaan. Piirtää palloihin nauhat ja viimeistellä hyvän joulun toivotuksella.

3. Lastenkin kanssa toteutettavissa oleva kortti, on helppo tehdä, mutta vaatii hetken kuivumisaikaa. Sormiväreillä painetaan sormen jäljet korttiin. Maalin kuivuttua piirretään silmät ja sarvet sekä liimataan helmet neniksi.

4. Viimeisenä eniten aikaa vievin kortti. Juuttikankaasta leikataan pala, joka liimataan korttiin ja sen päälle juuttinarun pätkä. Kankaasta, huovasta tai paperista leikataan pari sukkaa, jotka ripustetaan pienillä pyykkipojilla. Jos sukat leikkaa kankaasta, kannatta ne ensin liimata kartongille.


Tässä vielä muutama, viime vuotinen pakettikortti. Näissä leikattuihin ikkunoihin on laitettu molemmin puolin kontaktimuovi, jonka päälle on suihkittu lumisuihketta. Lopuksi viimeistelty lumihiutaletarroilla ja Hyvää joulua -ääriviivatarroilla. 


Toivottavasti joistain malleista, saitte vinkkejä tuleviin jouluaskarteluihin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...