maanantai 15. joulukuuta 2014

LUUKKU 15: Mikä ihmeen joulurauha?

Lukemattomia listoja, suunnitelmia ja luonnoksia jo lokakuussa. Heti marraskuun alussa alkaa päivittäinen askartelu. Joulukortteja, koristeita, asetelmia, joululahjoja, pakettikortteja ja leivonnaisia. Silti vielä aatonaattona kaikki on ihan kesken. Lahjat ovat paketoimatta, joulutortut leipomatta ja punaiset kynnet lakkaamatta. 



Vauvakahvilan, alkuhartaudessa puhuttiin joulunajan hiljentymisestä ja rauhoittumisesta. Siitä kuinka kerran vuodessa pitäisi muistaa pysähtyä. Päässäni löi tyhjää, puhuttiin minulle täysin vieraista käsitteistä. Kaksi kuukautta ennen joulua ovat minulle jatkuvaa suorittamista. Stressi iskee viimeistään siinä vaiheessa kun ensimmäinen joulukalenterin luukku aukeaa. Pikkutarkkana ihmisenä en voi sietää jos yksikin tarjottava piparkakku on epämuodostunut tai ovikranssin rusetti vinossa. Kaikki on tehtävä alusta loppuun itse, jotta meidän joulu näyttäisi siltä kuin haluan. Turha siis varmaan ihmetellä, miksi joulunajan rauhoittuminen on minulle täysin vierasta. Joulunpyhät kierretään sukulaisilta toisille, kun kenellekään ei voi tuottaa pettymystä ja jättää menemättä. Joka paikassa syödään niin paljon kinkkua ja riisipuuroa, että tapaninpäivänä voisi pyöriä kotiin. Herääkin kysymys, miksi ihmeessä kotiin pitää leipoa kasapäin pipareita ja muita herkkuja kun siellä ei jouluna ehdi kuin käydä nukkumassa. Kukaan ei huomaisi onko ikkunoissa jouluverhot tai joka pöydän reunalla askarreltuja tonttuja ja itsetehtyjä kynttilöitä. Ovikranssia ja jouluvaloja ehtivät ihastella vain ohikulkevat naapurit. 



Toisin ei voi kuitenkaan tehdä, kun näin on aina tehty. Nyt viettäessämme ensimmäistä joulua omassa kodissa, muutaman poikkeuksen, lapsuuskodin perinteisiin olen kuitenkin sallinut. Joulukoristeita on viritelty vähitellen, ettei viimetipassa iske paniikki. Tällä kertaa ruoanlaitossa, askarteluissa ja koristelussa ei ole mukana äidin ja pikkusiskon auttavia käsipareja vaan kaikki on tehtävä itse. Onneksi kyseiset ihmiset kuitenkin tulevat auttamaan ainakin sen verran, että voin lykätä lapsen välillä, jonkun muun syliin ja saan itse panostaa täysillä yhteen asiaan kerrallaan. Askartelu on hieman hankalaa, kun koko ajan saa olla silmätarkkana, etteivät sakset häviä pöydältä tai joulupallot päädy kenenkään suuhun.


Jokaisen joulun jälkeen on niin poikki, että voisi nukkua seuraavan viikon. Stressi näkyy kilometrien päähän ja hermot ovat kireällä. Silti seuraavana vuonna aloittaa aina saman homman alusta. Onhan joulu joka tapauksessa vuoden ihaninta aikaa. Saa nauttia läheisten ihmisten seurasta ja myös niiden sukulaisten, joita tulee harvemmin nähtyä. Saa kokea antamisen ilon kun on onnistunut ostamaan juuri sen toivotuimman lahjan tai tekemään lahjan, joka saa kehuja vastaanottajaltaan. 



Tämän tekstin kirjoitin Kaiken takana on äiti -blogin joulukalenteriin lauantaina, mutta sopii myös hyvin omankin blogin joulukalenteriin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...