perjantai 21. marraskuuta 2014

Teiniäitien puolesta ja vastaan

Teiniäitiys, buumi ja tv-ohjelmat ovat sanoja, jotka usein yhdistetään toisiinsa. Median mukaan äitiysohjelmat nuorista äideistä ovat aiheuttaneet teiniäitibuumin. Anteeksi mitä? Onko äitiys jokin buumi, johon mukaan lähdetään kun "kaikki muutkin" niin tekee. Ei ole, se on valinta ja vastuu, jota kannetaan mukana koko loppu elämä. Tästä voisi saada käsityksen, että olen kyseisiä tv-ohjelmia vastaan. Ei, en ole, päinvastoin. Ohjelmat antavat kuvan siitä millaista äitiys voi parhaimmillaan olla, mutta useimmiten myös kuvan siitä millaista se pahimmillaan on.

Vaikken varsinaisesti teiniäiti olekaan. Olinhan ihan virallisesti aikuinen äidiksi tullessani. Nuoriäiti joka tapauksessa, enkä vieläkään pidä itseäni millään tapaa aikuisena. Siksi kohua herättänyt kirjoitus siitä miksei kannata ryhtyä teiniäidiksi havahdutti minutkin. Miten joku itse teininä äidiksi tullut voi sanoa noin vaikkei varmasti pahaa tarkoitakkaan. Jos ihminen on valmis sänkyyn toisen kanssa pitää olla valmis kantamaan myös vastuunsa. Mikään ehkäisy ei ole sata prosenttinen eikä abortti mielestäni ole mikään vaihtoehto tilanteissa, joissa kyse on täysin vastuttomuudesta tai huolimattomuudesta. 



En ole pitänyt raskaaksi tuloani vahinkona mutten myöskään harkittuna asiana. Asioiden vain oli tarkoitus mennä näin. Meidän vastuunkantoa mitattiin tällä tavalla. Toisaalta aborttikin olisi ollut vastuunkantoa, jos oltaisiin voitu varmaksi vannoa ettei meistä ole vanhemmiksi. En kuitenkaan usko, että olisin ollut yhtään sen varmempi kymmenen vuoden päästäkään. Halusimme kantaa vastuumme loppuun asti, koko lopun elämäämme.



En ole kokenut äitiyden myötä jääväni mistään paitsi. Ehdin elää nuoruuttani ja rellestää sen aikaa kuin se minun kohdallani oli tarpeellista. Äitiys ei tullut minulle minään pakkona, se tuli pelastukseksi, melkein käsistä lähteneen arjen keskelle. En usko, että silloisesta elämäntyylistäni olisi ollut mitään hyötyä tulevaisuuden kannalta. Kuinka kauan olisin jatkanut sitä rataa jos en olisi raskaaksi tullut. Olisinko jossain vaiheessa ymmärtänyt tyhmyyteni vaiko jatkanut niin kauan kuin olisin pystynyt. En tiedä, enkä halua ajatella. Turha jossitella, kun kaikki on nyt paremmin kuin hyvin.



En ikinä voisi väittää, että teiniäitiys olisi huono asia. Tosin 18-vuotiaan ja 14-vuotiaan väliin jäävät neljä vuotta ovat aika suuria. Tuskin olisin tästä tilanteesta näin onnellinen jos olisin tullut äidiksi yläasteikäisenä. Se kuuluisa nuoruus olisi jäänyt vieläkin lyhyemmälle ja ennemminkin säännöksi kuin poikkeukseksi muodostuneet päähuuruissa eletyt viikonloput olisivat jääneet kokematta. Nyt tuntuisi ihan hyvältä jos niitä hetkiä ei olisi koskaan ollutkaan, mutta silloin niistä olisi varmaankin jäänyt haaveilemaan loppu elämäkseen.


Monikaan ei varmasti osannut odottaa meidän tulevan vanhemmiksi näin nuorina. Pyörittelin ensimmäiset kuukaudet päässäni ajatusta, miten asian kertoisin kenellekin ja minkä vastaanoton uutinen saisi. Tuntui hirveän pahalta kun joku paheksui tai syytteli asiasta, joka oli minulle maailman onnellisin ja tärkein.


En kertaakaan ole katunut päätöstäni pitää lasta. Minulla ei todellisuudessa ollut pienintäkään aavistusta siitä mitä olisi vastassa, mutta tuskin olisin sitä voinut kuvitella viiden vuoden päästäkään. Tottakai helpommalla olisin päässyt viiden tai kymmenen vuoden päästä. Minulla olisi ollut ammatti, työ, vakituinen tulonlähde, oma koti, auto ja ystäviä, jotka eivät vaihtuisi elämäntilanteen mukaan. Tapoihini ei kuulu mennä sieltä missä aita on matalin, ei tässäkään tapauksessa. On ollut aamuja jolloin en olisi jaksanut nousta sängystä, iltoja joina olisin voinut vannoa etten pärjää ja päiviä jolloin olisi tehnyt mieli kävellä ulos ovesta, niin kauas kuin pippuri kasvaa ja jättää kaikki taakseen. En kuitenkaan usko, että nämä ovat tunteita, joita vain teiniäidit tuntevat. Näitä fiiliksiä tulee melko varmasti kaiken ikäisille, kaikissa elämäntilanteissa. Minä olen selvinnyt ja jaksanut elää juuri tällaista elämää, omaa, itselleni valitsemaani elämää. Olen joutunut kasvamaan aikuiseksi nopeammin kuin muut ikäiseni, mutten koe sitä millään tapaa huonona asiana.


Ei ole yhtä oikeaa tapaa tai ikää tulla äidiksi. Kaikille ei sovi teiniäitys, mutta ne jotka tuntevat siihen pystyvänsä ovat oikeutettuja siihen. Ihan yhtä sopivaa on saada lapsi kolmikymppisenä tai pysyä lapsettomana. Tärkeintä on, että elää omaa elämäänsä niin kuin itse haluaa.



3 kommenttia:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...