sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Raha ei tuonutkaan onnea

En ole koskaan pitänyt rahaa onnen lähteenä enkä voi ymmärtää ihmisiä joiden elämä pyörii merkkivaatteiden ja kalliden urheiluautojen ympärillä. Olen koko elämäni oppinut elämään niin, että lähes jokainen ostos on tarkkaan harkittu, isompia panostuksen kohteita on pitänyt odottaa useampi vuosi ja jokainen sentti on pitänyt itse tavalla tai toisella ansaita. Koskaan pihassa ei ole seissyt uusinta Bemaria, sisäfileephvit eivät ole kuuluneet arkiruokaan, eikä päälläni ole ikinä keikkunut Guessin nahkatakki tai edes korvakorut. Edelleenkään pihassa ei seiso Ferrari, kaapissa ei odota shamppanja pullo eikä lapseni päällä ole Mini Rodinin haalaria. Silti ilman näitä kaikkia en ole ikinä kokenut olevani onneton. Päin vastoin väitän olevani onnellisempi H&M:n neuleessa ja lähes 20 vuotta vanhassa Toyotassani kuin missään edellä mainitussa. Jos koskaan ei ole saanut sitä kaikkein kalleinta laukkua tai uusinta mopoa ei niitä osaa edes kaivata. Arjen pienetkin asiat tuntuvat paljon suuremmilta ja onnelliseksi tekevät asiat, joita ei voi edes rahalla saada.



En suoraan sanottuna voi mitenkään ymmärtää kuinka Ferrari tai kallis merkkivaate voi tehdä ketään onnelliseksi. Minusta on ihan sama millaisessa autossa istun kunhan se on turvallinen ja sillä pääsee eteenpäin. Vaatteen ei tarvitse maksaa satoja euroja näyttääkseen hyvältä tai pitääkseen lämpimänä. Muutamalla kympillä saa vastaavia vaatteita ja suurin osa ihmisistä ei näe mitään eroa ja vaikka näkisikin välittääkö joku oikeasti? Onko ihmisiä, jotka määrittävät toisen ihmisen hyväksi tai huonoksi maallisen omaisuuden mukaan. Itselläni ei ainakaan ole mitään väliä vaikka kaverini pukeutuisi äitinsä vanhoihin vaatteisiin tai asuisi kunnan vuokra-asunnossa vielä viisikymppisenäkin. Ystäväksi pääsee jos luonne on kohdillaan ja niillä maallisen mammonan hamuajilla useimmin on vain nenä pystyssä meidän köyhempien kohdalla. 



Olen erittäin tyytyväinen siihen, että vanhempani ovat kasvattaneet minut niin ettei kaikkea voi saada ja omat rahansa on ansaittava. Itsenäistyminen olisi voinut tulla kovaa vasten kasvoja jos olisin aina saanut kaiken mitä ikinä voi toivoa ja vieläpä mitään tekemättä. Teini-ikäisenä olisin voinut olla eri mieltä, mutta viimeistään omaan kotiin muuttaessa alkaa rahan arvon ymmärtää. On tärkeämpiäkin sijoituskohteita kuin uudet farkut. 



En väitä etteikö ylimääräinen raha tulisi tarpeeseen, mutta pienemmälläkin pärjätään. Eihän meidän elämä tuntuisi omalta, jos loppukuussa ei tarvitsisi laskea ruokaostoksia sentilleen, jos uutta sänkyä varten ei tarvitsisi säästää montaa vuotta, jos se ikivanha auton romu lähtisi joka aamu käyntiin tai jos jokaisesta ostoksesta olisi varaa ostaa luomuvaihtoehto. Kaikesta tästä huolimatta olen enemmän kuin onnellinen. Raha ei ainakaan minun elämääni ole tuonut onnea. Rakastavat ja välittävät läheiset, terveys, katto pään päällä, valinnan vapaus elää omaa elämäänsä niin kuin haluaa, lämpimät ja jopa hyvännäköiset vaatteet ja kaappi täynnä ruoka vaikka se sitten välillä olisikin muutaman kymmenen sentin nuudeleita, ovat paljon parempia onnen lähteitä kuin yksikään euro.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...