keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Olethan kiltisti, rakas

Ilonan ensimmäinen yö ilman äitiä alkaa olla hurjan lähellä. Niin kauan kuin olen tiennyt Ilonan menevän yö kylään, olen asiaa jännittänyt ja pelännyt. Jännittänyt kuinka tyttö pärjää. Mitä jos Ilona ei suostu nukkumaan tai syömään lainkaan kun äiti ei ole paikalla. Mitä jos hän huutaa koko yön eikä anna kenenkään muun nukkua. Kuinka kiukkuisia sitä ollaankaan kun äiti tulee hakemaan. Jos neiti on suuttunut kun äitikin on jättänyt, eikö se riitä, että isistä joutuu olemaan viikot erossa. Mitä jos äidin seura ei kelpaa enää ollenkaan tai jos äidissä pitääkin roikkua koko ajan kiinni ettei äiti vaan pääse uudelleen karkaamaan. Asiaa helpottaa se, että mummu ja pappa ovat osa arkea eli nähdään yleensä ainakin pari kertaa viikossa. Sen vuoksi en usko, että Ilonasta tuntuu koskaan siltä kuin mummula olisi paikka, jonne joutuu kun äiti ja isi lähtevät pois.



Toisaalta uskon mummulassa olevan niin paljon tekemistä ettei äidin poissa olo haittaa kuin nukkumaan mennessä ja onhan siellä oltu ennenkin hoidossa muutamia tunteja. Siksi yö pelottaa enemmän. Kaikista eniten taitaa kuitenkin jännittää se kuinka itse pärjään. Saanko ajatuksia hetkeksikään pois Ilonasta ja pidettyä puhelimeni taskussa. Tarkoitushan olisi kuitenkin rentoutua ja nauttia kavereiden seurasta eikä murehtia turhia. Taisin jo aiemmassa postauksessa mainitakin, että koen huonoa omaatuntoa jättäessäni näin pienen lapsen yöksi hoitoon vaikken varmasti ole ainut, joka niin tekee. Pelkään karkottavani juuri rytmittyneet yöunet uudelleen. Puhumattakaan siitä kuinka paljon pelkään muiden reaktioita. Kuinka minusta tulee ihmisten silmissä huono äiti, joka jättää lapsensa hoitoon alle vuoden vanhana. Vain siksi, että pääsee juhlimaan. Minun mielestä on äärimmäisen tärkeää saada edes kerran vuodessa rentoutua. Varmasti jaksaa taas paljon paremmin kun saa pienen tauon vauva-arkeen ja joulustressiin. Pienellä paikkakunnalla on kuitenkin puolensa. Kaikki tuntevat toisensa ja ennen kaikkea tietävät toisten asiat paremmin kuin itse. Tai ainakin luulevat tietävänsä. Niistähän on hyvä juoruilla ja arvostella kun itse tekee aina kaiken paremmin.



Joka tapauksessa asia on lyöty lukkoon ja Ilona menee lauantaina ekaa kertaa yö kylään (ellei täällä pyörinyt vatsatauti iske meihinkin). Ilona on onnellisen tietämätön kohtalostaan ja äiti pelkää senkin edestä. Pidetään peukut pystyssä, että Ilona nukkuu hyvin ja meidän illasta tulee positiivisella tapaa ikimuistoinen!




Mitä mieltä te olette onko melkein 11-kuinen, liian nuori yö kylään.

4 kommenttia:

  1. Meidän likka meni ensimmäistä kertaa yökylään isovanhemmilleen ollessaan suunnilleen 8kk. :) Ensin oltiin yhden yön verran jotta nähtiin miten suhtautuu, ja sitten olikin kaksi yötä meidän vanhempien lähtiessä minimittaiselle häämatkalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän meilläkin hyvin mene kun yksi yö ensin harjoitellaan :)

      Poista
  2. Minun poikani yökyläili ekaa kertaa 7-viikkoisena! Siitä lähtien yökyläilee joka kuukausi noin kaks-kolme yötä :) tykkää älyttömän paljon isonavanhemmistaan, riemastuu kovasti heidät nähdessään ja on tällähetkellä pian 9kk ikäinen. Tarkoitus oli että mummilasta muodostuu "toinen koti" jo pienen pienestä saakka ja siinä onnistuimme ;) ihanaa kun on paikka minne viedä ei tarvitse miettiä pärjääköhän ? Hyvin teilläkin menee tuleva yö, usko pois :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Meilläkin olisi tarkoitus saada mummula osaksi arkea eikä vain paikaksi jonne on pakko mennä yöksi. Toivotaan ainakin, että menee hyvin :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...