tiistai 4. marraskuuta 2014

10 kuukautta

Meidän neiti täytti tänään jo kymmenen kuukautta ja onkin jo oikein iso neiti, ei enää mikään pikkuvauva vaan itsepäinen, temperamenttinen ja sosiaalinen pieni tutkimusmatkaaja. 10-kuukautismittoja käytiin jo eilen ottamassa neuvolassa. Paino oli edelleen noussut kovin vähän, mutta ihan riittävästi kuitenkin. 


10kk (8kk)
Paino: 8995g (8570g)
Pituus: 74cm (72,1cm)
Päänympärys: 44,5cm (44,1cm)

'Ilona on iloinen menijä. Konttaa, kävelee tukea pitkin.
Yöt levottomia. Haluaa rinnalle.
Kasvu tasaista.
Jokeltaa, muutama sana kuultu. Iho siisti.'


Jo kuukausi sitten käveltiin hatarasti tukea vasten, mutta nyt mennään jo kovaa vauhtia 'puita pitkin'. Vihdoin meillä on opittu myös istumaan. Vielä ei nousta itse makuuasennosta suoraan istumaan, mutta konttausasennon kautta pääsee hyvin. Uusimpana liikkumismuotona on keksitty hauskan näköinen polvillaan kävely ja seisomaankin olisi jo kova hinku päästä ilman tukea. 

Ilonalle on muodostunut hyvä rytmitaju ja aina musiikkia kuullessaan alkaa tanssiminen. Tukea vasten seistessä peppu hytkyy ja jalat tömistävät lattiaa. Istuessa kädet huitovat musiikin tahtiin. Viime viikolla Ilona hoksasi kuinka sohvalta pääsee alas satuttamatta itseään ja nyt peruutellaankin alas niin sängystä kuin tuoleiltakin. Viikonloppuna Ilona hyppi ensimmäistä kertaa tasajalkaa ja isin ojentaessa sormea Ilona päätti puhaltaa eikä enää vain päristellä huulillaan. 


Hampaita tässä kuussa on tullut kolme lisää ja suussa komeilee jo neljä nököhammasta. Uusien hampaiden ihmettelemisen lomassa on keksitty myös muutama sana lisää. Jonkin aikaa Ilona kuiskii uutta oppimaansa sanaa kuin itsekseen ja vasta muutaman päivän kuluttua sanoo sen ääneen. Lamppu on amppu tai pamppu, kaikki littanat esineet ovat tauluja, jopa leipä oli uuden sanan keksittyä taulu ja mummulan Piki-koira on iki. Vauva ja pappa sanat ovat uusimpia oivalluksia ja ne jopa lausutaan oikein. 

Ymmärrystä on tullut tosi paljon lisää ja päivittäin puhutut asiat alkavat kuulostaa tutulta. Ilona tietää mitä tapahtuu seuraavaksi kun puhutaan 'Mennään potalle/ulos/syömään/nukkumaan' ja kun puhutaan lähtemisestä tietää hän, että pitää pukea haalari. Luonne muodostuu yhä edelleen omanlaisekseen ja Ilonasta onkin tullut rohkea, utelias ja sosiaalinen neiti, jolla on vahva omatahto. 


Yöt ovat olleet levottomia. Ilona nukkuu äidin vieressä korkeintaan tunnin pätkiä ja usein minun on mentävä nukkumaan Ilonan kanssa samaan aikaan kun uni ei muuten tule. Sängyssä pyörimiseen meneekin 10-14 tuntia vuorokaudesta. Neuvolassa kehotettiin kokeilemaan kotona unikoulua ja jättämään öiset tissittelyt pois. Tätä toimenpidettä olisi tarkoitus koittaa perjantaina kun Joni pääsee lomille ja täällä on valvomassa kaksi silmäparia, yhden sijaan. Kiinteitä syödään useimmiten vain neljää kertaa päivässä, koska Ilona nukkuu ulkona 3-4 tunnin päiväunet ja usein rintamaito vie suurimman nälän eikä peruna enää maistu. 

Vaatekokona on edelleen 74/80, mutta Ilonan vaatekaappia siivoillessa löysin muutaman 62 ja 68 senttisenkin vaatteen, jotka vielä mahtuvat. Jalan koko on noin 21-22, tossujen tai sukkien mallista riippuen, pienempikin koko voi mahtua. Vaippoina käytössä on Muumin housuvaipat koossa viisi.


2 kommenttia:

  1. Voi että miten suloinen tyttö :) Kiva postaus oli lukea ! Tuo on ihana vaihe, kun alkaa puhetta tulemaan ja tuntuu, että se kehitys menee niin huimaa vauhtia eteenpäin, ettei äidin pää kestä mukana :D Itselläni on 4v poika ja 2kk tyttö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hän kyllä niin ihana :) Tuntuu, että kasvaa ja oppii kaikkea uutta ihan liiankin nopeasti.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...